Savon MediaCenter Oy

Tony Miettinen

Savon MediaCenter sponsoroi nuorta jalkapallolupausta

 

Siilinjärveläinen Tony Miettinen on 15-vuotias jalkapalloilija.

 

Aktiivisen jalkapallon pelaamisen Tony aloitti poikkeuksellisesti vasta 10-vuotiaana. Innostus alkoi, kun ”isä osti jalkapallon ja kannusti pelaamaan”

 

Tuntumaa lajiin Tony sai pelatessaan kasvattiseurassaan Siilijärven palloseurassa, kotoisammin SiPS:ssä. Moni pelipaikka tuli Tonylle tutuksi. Myös maalivahdin roolia hän pääsi kokeilemaan. Kokemuksen ja taitojen karttuessa Tonysta tehtiin keskuspuolustaja, eli toppari.

 

Vuonna 2014 Tony sai yhteydenoton Kuopiolaisen KupS:n valmentajalta. Tuolloin Tony oli yksi ikäluokkansa parhaista pelaajista, ja hänet haluttiin KuPS:n riveihin. Parin vuoden ajan Tony pelasi sekä kasvattiseurassaan SiPS:ssä, että uudessa seurassaan KuPS:sa.

Kokoaikaiseksi KuPS.n pelaajaksi Tony keskittyi vuonna 2015.

” Se oli jonkinlainen käännekohta Tonylle” , kertoo Jouni-isä.

 

Ensimmäinen kontaktini maajoukkuetasolle tapahtui kesäkuussa 2016 Eerikkilässä, jonne kutsuttiin ikäryhmästäni 70 pelaajaa maajoukkuevalintoihin. Ilmeisen vaikutuksen Tony taidoillaan teki, koska hänet valittiin maajoukkueeseen. ”Slovakiaa vastaan pelasin maaliskuussa osana Suomen maajoukkuetta. Se peli me voitettiin 1 – 0 ”, Tony muistelee.

 

Urheilullista esikuvaa kysyttäessä Tonyn vastaus on selvä ja epäröimätön ”Vincent Kompany, Manchester Cityn puolustaja”

Kesällä 2017 Miettisen perheeseen saatiin mukavia ja melkoisen poikkeuksellisia uutisia.

”Se oli aivan tavallinen arki-ilta, jolloin Tony oli tullut harjoituksista kotiin. Puhelin soi ja Tonyn valmentaja sanoi että hänellä on tärkeää asiaa. Ehdin jo ajatella, että poika on tehnyt jotain ilkeää.” Näin muistelee Jouni-isä hymyssäsuin puhelua, jossa Tonyn valmentaja oli itsekin häkeltyneenä kertonut, että on saanut yhteydenoton Liverpoolista. Tony haluttiin ”näytille” yhteen maailman tunnetuimmista ”jalkapalloakatemioista”

 

 

Liverpoolin reissuun Tony lähtee yhdessä Jouni-isänsä kanssa 22.10.2017

 

"Jännittäähän se, mutta kiva on lähteä" sanoo Tony vaatimattomana. Arvata saattaa, että jalkapallosta ammattina haaveilevalle nuorelle miehelle jo tieto siitä, että tällainen tilaisuus on hänelle suotu, on erittäin merkityksellinen ja motivaatiota entisestään lisäävä asia.

 

Kysyttäessä Tonyn tulevaisuuden suunnitelmista, hän vastaa ” No maajoukkueessa haluan pelata. Viiden vuoden päästä toivon olevani pelaamasssa jossakin Italialaisessa tai Ranskalaisessa joukkueessa. Italiassa on maailman parhaat topparit! Kunhan vaan saan pelata !”

 

Melkoisen vaatimattomana Tony on pysynyt. Hän ei tadoillaan ja jo nyt saavutetulla menestyksellään kerskaile. Kysymykseen ”mitkä ovat vahvuutesi pelaajana” vastaakin Jouni-isä poikansa puolesta. ”Tonylla on äärimmäisen hyvä pelinlukutaito ja hyvä pääpeli. Tony osaa ennakoida pallon lentoradat ja pystyy omalla panoksellaan johtamaan peliä”

 

Harjoittelematta ei Tonyllekaan menestys ole tullut. Kotoaan Siilinjärveltä Tony käy 4-5 kertaa viikossa Kuopiossa harjoituksissa. Matkat eivät ”tunnu missään, pääasia että saa pelata”

 

Tony pelaa tällä hetkellä ikäryhmänsä joukkueessa Kups:ssa, ja hän kuluu myös Suomen U15-maajoukkueeseen, jota valmentaa Erkka V. Lehtola

 

 

Haastattelun tekemisen jälkeen Tony sai lisää hyviä uutisia

 

 

Tonyn nykyinen seura KuPS ilmaisi halunsa tehdä pelaajasopimuksen Tonyn kanssa. KuPs:lle tämä oli ensimmäinen kerta, kun he seurana tekevät sopimuksen näin nuoren pelaajan kanssa. Tahtotilana KuPs:lla on kiinnittää tulevaisuden huippulupaus akatemiaansa, tulevaisuuden tähtäimenä pelipaikka seuran edustusjoukkueessa. Koko Suomen mittakaavassa sopimusasia on uutisoitu laajasti:

 

http://www.veikkausliiga.com/uutiset/2017/10/18/kups-kiinnitti-kaksi-nuorta-lupaustaan

http://www.kups.fi/fi/uutiset/kuopion-palloseura-teki-kaksi-pelaajasopimusta-nuorten-pelaajien-kanssa?start=4

https://www.suomifutis.com/2017/10/kups-kiinnitti-kaksi-huippulupausta-suomen-lahjakkaimpia-ikaluokassaan/

 

 

Savon MediaCenter Oy tukee Tonya sponsoroimalla, ja toivottaa hurjasti onnea pelaajauralle!

 

 

Tonyn kuulumisia päivitämme kotisvuillemme tasaisin väliajoin.