Savon MediaCenter Oy

Uusi vuosi on avattu - uudella myyntikilpailulla :)

Joulukuun viimeinen päivä päätti paitsi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden, myös kolme kuukautta kestäneen myyntikilpailumme.

 

Iphone 6- puhelimen omalla myyntipanoksellaan voitti Merja.

 

Toiseksi ja kolmanneksi tulleet Minna ja Satu on palkittu bonuksilla.

 

Tammikuussa olemme julkaisseet uuden kilpailun, jossa jokainen myyjämme kerää itselleen "kesärahapottia" 

 

 

Pikkujoulupäivänä herkuteltiin ja paettiin mysteerihuoneesta

 

Molemmissa yksiköissämme vietimme perinteistä pikkujoulupäivää pari viikkoa ennen jouluvapaille jäämistä.

Lapinlahden yksikön kanssa suuntasimme Kuopioon, jossa nautimme herkullisen joululounaan ravintola Isä Camillossa. Kajaanin väen kanssa ruokapaikaksi valikoitui ravintola Sulo.

Pakohuonepeli Mysteerissä oli lähes kaikille työntekijöillemme ensimmäinen ja uusi kokemus. A hartzin salaisuus, ja Kuopion Urheilumuseo olivat molemmat elämyksellisiä ja sopivan kinkkisiä pähkinöitä purtaviksi. Yhteistyöllä homma sujui, ja niin vain saimme molemmat arvoitukset ratkeamaan!  Arvoituksen ratkettua ja kotimatkalla moni totesi, että " tuonne pitää mennä uudestaankin"

 

 

Koko Suomen kahvihetki 5.12. 2017 kello 14

 

Suomen 100-vuotis-juhlavuonna osallistuimme "Koko Suomen kahvihetkeen"  

Piristystä arkeen


Usein työ mitä teemme on hyvin rutinoitunutta ja juurikin rutiineja rikkovat tapahtumat ovat aina tervetulleita työpäivään.  


Halloween oli sopivasti nurkan takana joten päätimme pitää yhteiset Halloween-nyyttikestit töissä.
Perinteinen ”nyyttärien” ideahan on se että jokainen tuo jotain herkuteltavaa yhteiseen pöytään ja näin homma toimi meilläkin.
Tarjolla oli vaikka sun mitä herkkuja joista osa oli ihan omin käsin tehtyjä leipomuksia. Päivän kahvitauot meni mukavasti näitä maistellessa. Sen verran runsaasti tuomisia oli, että niitä nautitaan vielä loppu viikollakin.
Oikein mukavaa Halloweenia ja marraskuun alkua kaikille!

 

 

 

Tuurin reissu

Teimme  21.10 työporukalla syysretken Tuuriin. Kyseessä on tietenkin Vesa Keskisen omistama, Suomen suurin  kyläkauppa!
Matkaan lähdettiin jo kukonlaulun aikaan, sillä onhan Etelä-Pohjanmaalle täältä Savon sydämestä melkoinen matka. Matkat taitettiin linja-autolla ja täytyy sanoa että vanhat laulun sanat "linja-autossa on tunnelmaa" piti kyllä tällä reissulla paikkansa.

Tauko pidetttiin Koskelossa missä olikin lumi tullut maahan. Kahvit hörpättiin ja lähdettiin jatkamaan matkaa, ajokelin ollessa haastava. Onneksi kumminkin keli parani ja matka jatkui joutuisasti.


Hieman ennnen puolta päivää saavuimme vihdoin Tuuriin. Ilmassa oli selkeästi jännitystä ja lapsenomaista odotusta.



Ensimmäisenä suunnattiin Nahkapaikkaan mistä taisikin lähteä muutama kenkäpari Savon suuntaan...

Seuraavaksi olikin vuorossa ruokailu. Onnentähti Pitsa Buffassa saatiin nauttia maukasta pizzaa vatsan täydeltä.

Ruokailun jälkeen siirryttiin ostoksille itse kyläkauppaan. Ja voi tuo tavarataivas oli kyllä maineensa arvoinen ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä siellä kyllä löytyikin.
Ostosten lomassa olikin kiva bongailla teeveestä tuttuja, julkkiksia. Ainakin TarjousHaukan näki kaikki ja halukkaat pääsivät hänen kanssaan samaan kuvaan.

Kotimatkalle lähtikin väsynyt, iloinen ja onnellinen porukka.


Joten kaiken kaikkiaan hieno reissu!

 

 

 

Vauvan odotusta

 

Marraskuussa  kaksi työntekijäämme on jäänyt äitiyslomalle. Muistimme molempia söpöillä "mammapaketeilla" 

 

 

Onnellista loppuodotusta Emilia ja Mari!