Suomen MediaCenter Oy - Asiantuntemusta ja korkeatasoista palvelua

Puhelinmyynnin myytit

17.03.2017 14:46

Aika monelle puhelinmyynti tarkoittaa samaa kuin lehtimyynti puhelimitse. 



Moni myös ajattelee niin, että puhelinmyyntiä tekevät henkilöt, jotka eivät muuhun pysty.



Puhelin on nykypäivänä erittäin tärkeä markkinoinnin väline, ja  ilman osaavia henkilöitä suuri osa Suomen
suurimmista yrityksistä olisi konkreettisesti pulassa.



Yhteyskeskuksissa, jollainen myös Kainuun Avainsanat Oy on, tehdään PALJON muutakin kuin
 "puhutaan asiakkaita pyörryksiin" myydäksemme jotain.



Myyntikampanjat ovat toki iso osa telemarkkinointia ja yhteyskeskusten tomintaa, mutta yhä useammin puhelintyössä on kyse myös
asiakaspalvelutehtävistä, aikojen varaamisesta, kartoitusten ja haastattelujen tekemisestä. Nämä kaikki vaativat välineeksi puhelimen, 
ja nykyaikisen, tietokonepohjaisen soittokonejärjestelmän. Ennen kaikkea näiden toimintojen toteuttamiseen tarvitaan motivoitunut, 
ammattitaitoinen henkilöstö. Ilman heitä ei ole projekteja, ei asiakkuuksia, eikä kassavirtaa.



Puhelinmyyjinä, yhteyskeskustyöntekijöinä  työskentelee sosiaalisia ja avoimia ihmisiä. henkilöitä, joilla on aito halu
 luoda lämminhenkisiä keskusteluja. Olipa kyse sitten myynnistä tai kartoitustilanteista, työntekijä tekee työtään omalla persoonallaan, 
antaen pienen palasen itsestään jokaiseen asiakaskohtaamiseen.



Meillä työskentelee miehiä ja naisia, nuorukaisia ja jo osa-aikaeläkkeellä olevia henkilöitä. Joukossa on korkeasti koulutettuja
 ja ammattikouluttamattomia henkilöitä. Kaikki he työskentelevät ilolla ja innolla, ollen ylpeitä siitä, että pystyvät, kykenevät 
ja haluavat tehdä työtä, johon vain harva onnistuneesti pystyy.



Puhelimitse tehtävä työ ei ole meitä kaikkia varten. Kuten ei mikään ala ole. Onneksi jokaisella on varaa valita!



Siksipä olisikin hyvä, että henkilöitä, jotka tätä työtä tekevät, arvostettaisiin nykyistä enemmän. Työ on välillä henkisesti
 haastavaa, mutta toisaalta myös hyvin palkitsevaa. Onnistumiset työssä antavat motivaatiota jatkaa. Jopa sinne eläkeikään saakka.



Myytti siitä, että puhelinmyyjinä työskennellään pakon edessä, on melkoisen huvittava. 



Joillekin tämä työ on se ainoa oikea työ, ELÄMÄNTYÖ.



Kunnioitetaan sitä!