Savon MediaCenter Oy

Oulunsalolainen Sari kertoo etämyyjän työstään

04.12.2018 00:00

 

 

 

Sari

(työskentelee etämyyjänä Oulunsalossa, kotitoimistossaan)

 

 

Sari kertoo päätyneensä telemarkkinoinin pariin puolivahingossa ja kokeilumielessä. 

"En ole koskaan kokenut olevani mitenkään erikoisen ulospäinsuuntautunut ihminen. Vielä muutama vuosi sitten en todellakaan kokenut itseäni puhujana, ja kynnys alkaa juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa oli melko korkealla. Minullahan on lastenhoitajan koulutus ja sillä alalla tein töitä viitisen vuotta. Ammatin vaihto tuli

ajankohtaiseksi, kun selkävaivani paheni, enkä enää suoriutunut työstäni kuten ennen. 

Ystäväni työskenteli jo tuolloin Savon MediaCenterin etätyöntekijänä, ja jotenkin hän sai minut vakuutettua siitä, että tämä ala voisi sopia myös minulle. "

Alkutaipaleen ahaa-elämyksistä ja tunnelmista kysyttäessä Sari toteaa että "Kävin viikon kestävällä koulutusjaksolla Kuopiossa. Se oli minulle helppo ratkaisu, koska siskoni asuu siellä, ja voin siten majoittua hänen luonaan. Tämän jälkeen seurasin ystäväni työtä toisen viion ajan, ja opettelin siinä samalla järjestelmän käyttämistä ja asiakkaiden kohtaamista. Ensimmäinen puhelu hirvitti! Kädet tärisivät ja sopertelin ihan mitä sattuu. Jännitys kuitenkin haihtui jo ensimmäisenä kokonaisena soittopäivänä."

Olet nyt tehnyt myyjän työtä lähes vuoden ajan. Miten tämä aika on mennyt?

"Joko siitä on niin kauan! "Sari huudahtaa. "Olen kyllä kehittynyt ja rohkaistunut valtavasti. Kyllä vieläkin on tilanteita, joissa en suoraan tiedä vaikkapa vastausta asiakkaiden kysymyksiin, tai jolloin en meinaa keksiä sopivaa argumenttia. Silti sanoisin, että olen asiantuntija siinä mitä teen. Luottamusta omaan tekemiseen tuo myös se, että tiedän saavani apua aina, kun sitä tarvitsen. Meillä etämyyjillä on sähköinen viestijärjestelmä, jolla tavoitamme toisemme aina. Ja tietysti myös etämyyntiä johtava esimies on aina tavoitettavissa."

Miten sitten näet tulevaisuutesi? Oletko löytänyt oman alasi?

"Olen sellainen persoona, että en yleensä suunnittele elämääni vuosia eteenpäin. Elän aikalailla hetkessä. Toki olen sitoutunut työhöni ja tällä hetkellä nautin tästä mitä teen."

Kysyttäessä työn mielekkyydestä ja palkitsevuudesta Sari kertoo että "Työajat meillä on aivan loistavat! Pidän myös siitä, että voin itse vaikuttaa tuntimääriini, ja siten omaan aikatauluuni. Teen tätäkin työtä tunteella ja fiiliksellä, ja on aivan mahtavaa, että huippuhyvän päivän kohdalle osuessa minulla on lupa tehdä pidempikin päivä, kuin oli suunniteltu. Itsestäni olen löytänyt uuden piirteen : kaupan nälän. On aivan upea fiilis, kun onnistuu!"

Entäs ne haasteet? 

"Kyllähän se syö miestä, jos päivä alkaa niin että en itse ole tyytyväinen" 

Miten toimit näissä tilanteissa?

"Yleensä pidän pienen tauon. Käyn vaikka kahvilla ja huokaisen. Olen opetellut tilanteen nollaamista, ja yritän aina ajatella, että päivää on vielä jäljellä. Jos en itse saa tilannetta tasattua niin otan yhteyttä lähiesimieheeni. Pieni rupattelu ja yhdessä asioiden läpikäynti laukaisee tilanteen yleensä aina"

Tulevaisuuden suhteen Sari toteaa että "Tässä nyt jatkan niin kauan kun nautin siitä mitä teen. Nyt tuntuu hyvältä!"